Clandestīnus Mundus Wikia
Advertisement

Interplanetaarinen pankkiunioni (IPU) on valtioiden rajat ylittävä pankkiliitto, ja sen toimipisteitä on löydettävissä lähes kaikista galaksin kolkista. Liiton päämäja sijaitsee Zar-assa. IPU on galaksin talouselämän vaikutusvaltaisin toimija ja sen kvartaaleittain tekemät arviot galaksin taloustilanteesta vaikkuttavat lähes kaikkien galaksin valtioiden ja yritysten tulevaisuuden suunnitelmiin.


Historia[]

IPU perustettii vuonna 5833, kun 4. neljänneksen seitsemän suurinta pankkia muodostivat kartellin vähentääkseen keskinäistä kilpailua alueella ja luodakseen lainoille selkeät hinnat. IPU:n keskeisin toimintatapa olivat kerran kvartaalissa pidettävät suljetut kokoukset Zar-assa, joissa päätettiin muun muassa seuraavan kvartaalin lainojen hinnoista ja siitä kuinka halvalla mitäkin valuuttaa vaihdettaisiin toiseen. Tämä tarkka määrittely aiheutti kuitenkin suuria onglemia varsinkin Ulkokehällä, sillä päätökset tehtiin usein Sisäkehän  hintatason mukaan. Muutamassa vuodessa tämä johtikin galaksin kaikkien aikojen suurimpaan talouskriisiin, kun Ulkokehän yritykset eivät pystyneet rahoittamaan toimintaansa lainarahalla niiden korkean hinnana vuoksi. Tämä johti materiaalikriisin varsinkin Sisäkehällä. IPU:n toiminta paljastui vuonna 5837, kun Zar-a lainen lehti pääsi jyvälle suljetusta kokousesta ja hankki käsiinsä sen pöytäkirjan. Tämä johti rahoitusmarkkinoiden täydelliseen romahdukseen, kun sijoittajat lakkasivat luottamasta IPU:n jäseniin.

Kriisin seurauksena IPU:n jäsenet päättivät vuonna 5838 muodostaa yhden suureen yrityksen, jolla olisi mahdollisuus palauttaa taloudellinen vakaus alueelle. IPU:n johtajaksi valitiin Zan Kvuk, ja hänen aloittikin välittömästi suuren uudistus projektin. Zan Kvuk lahjoitti käytännössä ilmaisia lainoja kriisistä selviytyneille materiaalituottajilla, sekä toteutti suuren valuutta uudistuksen. Zan Kvuk perusti IPU:n kreditin (IPUK:n), mistä tuli nopeasti neljänneksen käytetyin valuutta. Tämä johtui Zan Kvuk asettamasta pienestä korosta kaikille IPUK:ssa myönnetyille lainoille. Kvukin uudistusten ansiosta galaksin taloustilanne palasikin neljässä vuodessa kriisiä edeltäneelle tasolle. Kaikein nopeimmin valuutan suosio kasvoi Karonin Ja Zar-an ympäristössä, sillä siellä samalla planeetalla saattoi olla käytössä kymmenenkin erilaista valuuttaa. Vapaiden planeettakuntien yhdistyneestä federaatiosta tulikin vuonna 5846 ensimmäinen valtiota, joka otti Interplanetaarisen pankkiunionin kreditin käyttöön virallisena valuuttanaan. 

Advertisement