FANDOM


Karon on Karonin tähtijärjestelmän toiseksi suurin planeetta, ja siellä sijaitsevat myöskin kaikki Vapaiden planeettakuntien yhdistyneen federaation tärkeimmät hallinnolliset elimet. Planeetalla on neljä kuuta, minkä lisäksi sen kiertoradalle on lukuisia avaruusasemia ja satelliitteja moniin eri tarkoituksiin. Karonin pinnalta on löydettävissä myöskin kaksi avaruushissiä.


Kiertolaiset

Karonilla on neljä kuuta, jotka ovat nimeltään Karon 1 , 2 , 3 , ja 4. Näistä suurin on Karon 1, joka on kokoluokaltaan hieman Maapalloa pienempi. Karonin kaikki kuut ovat Karonin kiertoratapuolustusministeriön, eivätkä Karonin kuvernöörin, alaisuudessa ja ne kaikki on valjastettu Karonin kiertoradan ja interplanetaarisen matkailun tarpeisiin.

Karonilla on myöskin lukuisia yksityisten toimijoiden pitämiä pieniä avaruusasemia lähes kaikilla Karonin matkustajaliikenteelle tarkoitetuilla kiertoradoille. Näistä kaikkein kuuluisimmiksi ovat tulleet "Take away Karon" tyyppiset pikaruokapaikat. Karonin kiertoradoilta ei kuitenkan useimmista tähtijärjestelmistä poiketen löydy yhtään suurta avaruusasemaa. Tämä johtuu Karonin kuiden tarjoamista hyvistä palveluista. Karonilla on myöskin lukuisia satelliitteja, jotka pitävät huolta mm. säänhallinnasta, viestinnästä ja liikenneturvallisuudesta. Karonin lähiavaruus on koko galaksin vilkaimmin liikennöityä aluetta, ja kiertoradoilta löytyykin lukuisia peltipoliiseja. Karonin kiertoradoilta löytyvät myöskin sekä matkustaja- että tavaraliikenteelle tarkoitettujen avaruushissien huippuosat. Matkustajaliikennehissin huippuosa toimii myöskin Karonin avaruusjoukkoliikenteen keskusasemana. 


Ulkonäkö

Karon on n. neljä kertaa maata suurempi planeetta, mutta muilta ominaisuuksiltaan se on erittäin maapallon kaltainen. Karonin pinnasta 60% on vettä ja 40% maata. Karonin maisemia hallitsevat suuret kaupungit, sekä maanviljelykäyttöön valjastetut tasangot. Karonilta lon myöskin kaksi luonnonsuojelualueeksi jätettyä vuoristoa, sekä joitakin pieniä metsäalueita virkistyskäyttöön. Paikallinen luonto onkin poikkeuksellisen kaunista ja sitä ihailemaan saapuu turisteja jopa galaksin toiselta puolelta. Karonin kaupungit koostuvat korkeista pilvenpiirtäjistä, jotka ovat ensi keskusta-alueilla korkeita ja suippoja ja muuttuvat sitten keskustasta kauemmaksi mentäessä tasaisiksi ja laatikkomaisiksi.


Talous

Karon sijaitsee kahden merkittävän kauppareitin (Sisäkehän hyperavaruuslinjan ja VuMaKan kauppareitin) risteyskohdassa. Lisäksi Karon on myöskin Vapaiden planeettakuntien yhdistyneen federaation talouselämän keskus. Näin Karonin tärkeimpiin elinkeinoihin kuuluvatkin interplanetaarinen kaupankäynti ja avaruusmatkailu. Näiden lisäksi Karonilta löytyy hieman raskasta teollisuutta, joka pyörii myös avaruusmatkailun ympärillä, sekä geotermisiä voimalaitoksia planeetan omiin tarkoituksin. Planeetta tuottaakin tarvitsemansa energian pääasiassa geotermisellä energialla ja ydinvoimalla, jotta planeetan kaunis luonto säilyisi elinvoimaisena.


Polittiikka

Karonia hallitsevat Karonin kuvernööri sekä esiinastujien neuvosto.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki